Siirry sisältöön

Strategia ohjaa toimintaamme 

Teemme työtä sen eteen, että jokaiselle olisi paikka – paikka palveluissamme ja toiminnoissamme, paikka työyhteisössämme ja paikka yhteiskunnassa. Strategiamme kertoo, miten saavutamme tavoitteemme.

Osallistava strategia

Strategiamme osa-alueita ovat visio – Suomi, jossa jokaiselle on paikka – sekä kolme painopistettä. Jokaiselle painopisteelle on lisäksi määritelty kolme osa-aluetta, jotka osoittavat, mihin tekemistä kohdennetaan kussakin painopisteessä. Kaikille osa-alueille on myös määritelty mittarit ja tavoitteet, joiden avulla strategian toteutumista seurataan. Arvot ohjaavat toimintaamme pienissä ja suurissa asioissa.

Visiomme on Suomi, jossa jokaiselle on paikka

Visiomme tarkoittaa esimerkiksi, että haluamme mahdollistaa asiakkaillemme oikean, heille arvoa tuottavan paikan palveluissamme, toiminnoissamme ja yhteisöissämme sekä elämässä ylipäätään. Tavoitteellinen, yksilön tarpeisiin perustuva työote on tässä työssä keskeinen työkalu. Toimiemme vaikuttavuutta seuraamalla ja analysoimalla saamme eväitä niin päivittäiseen työhön kuin toimintamme kehittämiseen. Strategian painopiste Paikkansa löytävä asiakas antaa meille suuntaviivat työllemme asiakkaiden parissa.

Henkilöstölle haluamme tarjota merkityksellisen työpaikan ja innostavan, tasa-arvoisen työympäristön. Työpaikan, jossa työntekijät voivat hyvin ja jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää osaamistaan ja saada näkyvyys oman työpanoksensa vaikuttavuuteen. Arvoa tuottava työote sekä aktiivinen ohjaus ovat niin ikään keskeinen osa strategian Sisukas henkilöstö -painopistettä.

Teemme myös työtä sellaisen yhteiskunnan eteen, jossa jokainen tulisi kohdatuksi yhdenvertaisena kansalaisena ja kanssaihmisenä – Suomen, jossa jokaiselle on paikka. Ollaksemme luotettava ja vaikuttava yhteiskunnallinen toimija, meidän on huolehdittava siitä, että toimimme vastuullisesti ja kestävästi sekä kehitämme ja uudistamme toimintaamme. Tässä työssä meitä ohjaa strategian painopiste Vastuullinen suunnannäyttäjä.

Strategian painopisteet

Paikkansa löytävä asiakas

  • Toimijuuden, sitoutumisen ja osallisuuden tukeminen
  • Yksilöllinen ja tavoitteellinen tuki
  • Vaikuttavuustiedolla johtaminen

Sisukas henkilöstö

  • Arvoa tuottava työote ja aktiivinen ohjaus
  • Ennakoiva osaamisen kehittäminen
  • Innostava ja inspiroiva työyhteisö

Vastuullinen suunnannäyttäjä

  • Yhteiskunnallinen vaikuttaja
  • Ajatusjohtaja
  • Kestävästi kehittyvä ja uusiutuva

Arvomme

  • Merkityksellisyys: Kaikille on tärkeää löytää merkitys ja merkityksellisyys elämässään ja tuntea olevansa merkityksellinen. Työyhteisössämme työn merkityksellisyyden kokemus on yksi kantavista voimista.
  • Ennakkoluulottomuus: Ennakkoluulottomuus tarkoittaa, että suhtaudumme avoimin mielin ja kunnioittavasti kaikkiin ihmisiin. Se tarkoittaa myös kiinnostusta ja avointa mieltä uusien asioiden kokeilemiseen toiminnassamme.
  • Toivo: Ajattelemme, että aina on toivoa. Valamme toivoa ja uskoa parempaan vaikeissakin elämäntilanteissa.